Työharjoittelu suuressa firmassa: työtoverit eivät tervehdi, ehkä siksi että eivät jaksa nähdä vaivaa sellaisen ihmisen kohdalla joka kuitenkin pian lähtee pois. On helpompi mulkoilla pitkin seiniä. Koitan ymmärtää: insinöörien sosiaaliset taidot eivät ole tunnetusti kaksiset.

Aamulla klo 8.45 taloyhtiön pihamaalla: vanhaa talossa asuvaa rouvaa avustava viiskymppinen nainen ei vastaa huomentoivotukseeni. Olen vuokralla toisin kuin muut tässä yhtiössä, joten olen erilainen. Minua ei tarvitse tervehtiä. Tyttäreni kummeksuu naisen käytöstä.

Aamulla klo 9.15 ruokakaupan edustalla haitaria soittava muukalainen sanoo minulle päivää kuuluvalla äänellä - vilkaisten samalla vihjaavasti jaloissaan olevaan rahankeruulaatikkoonsa. Vastaan toki hymyillen, mutta rahaa ei heru.

Kuka ansaitsee tervehdyksen, ja keneltä sen saa pyyteettömästi? Kuka jaksaa ilostuttaa muita ilman että olettaa siitä jotakin kostuvansa? Onko tervehtiminen tai sen jättämättä tekeminen yksi tapa osoittaa muille heidän paikkansa? Miksi ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta pantataan vielä tiukemmin kuin rahaa?